Uutiset »
 

FiSMAssa koottu tietotaito ylsi ISO- standardiksi

Julkaistu 28.7.2008

Suomalaista menetelmäosaamista kansainväliseen levitykseen

Finnish Software Measurement Association FiSMA ry:n piirissä kehitetty ohjelmistojen laajuuden mittaamisen menetelmä on julkaistu ISO-standardina.

ISO/IEC 29881 FiSMA 1.1 Functional Size Measurement Method on kaiken kaikkiaan viides toiminnallisen laajuuden mittaamisen menetelmästandardi, FiSMAn toiminnanjohtaja Mika Johansson toteaa.

Menetelmän pääarkkitehti on FiSMAn vanhempi neuvonantaja Pekka Forselius, joka on ollut mukana kehittämässä menetelmää alusta, vuodesta 1990, asti. 4-5-henkisen ydinryhmän lisäksi menetelmän testaamiseen ja käyttöön on osallistunut satoja FiSMAn jäsenyritysten asiantuntijoita.

Standardin käyttö on tärkeä osa FiSMAn rekisteröityä northernSCOPE(TM)–metodia, jonka avulla yritys voi pitää ICT-projektiensa aikataulun ja kustannukset hallinnassa. Tähän mennessä mm. Oikeusministeriö ja Rautakirja-konserni ovat soveltaneet metodia menestyksellisesti hankkeissaan.

Kansainvälisesti kaikkein vaativimmalla tasolla julkaistun FiSMA 1.1 menetelmän vahvuuksina voidaan pitää sen helppokäyttöisyyttä ja matalaa oppimiskynnystä, etenkin verrattuna vanhoihin n.s. FPA-standardeihin. (FPA = function point analysis, suomeksi toimintopistelaskenta, voi käyttää myös ohjelmiston koonlaskenta)

Asiakasorganisaatioiden näkökulmasta kyseessä on helposti lähestyttävä mittausmenetelmä, joten sen monipuolinen hyödyntäminen projektien eri kehitysprosesseissa kiinnostaa yrityspäättäjiä aiempaa enemmän.

FiSMAn partnerien järjestämät northernSCOPE- ja FiSMA 1.1-menetelmiin liittyvät koulutukset ovatkin olleet suosittuja – viimeaikoina nimenomaan ohjelmistotyön ostajien taholta.

Tämä kertoo siitä, että ohjelmistojen ostajat haluavat entistä konkreettisemmin arvioida projektin kokoa ja kustannuksia etukäteen, Forselius sanoo.

Toisaalta projektin aikana halutaan pitää muutokset paremmin hallinnassa. Perinteisesti ohjelmiston koonlaskentaa on tehty lähinnä tekijäpuolella, mutta nyt uusi standardi on myös käyttäjien ulottuvilla, erityisesti northernSCOPE-pohjaisten palvelujen kautta.

Lisää tietoa uudesta standardista löytyy FiSMAn verkkosivuilta, www.fisma.fi.

Lisätiedot
Vanhempi neuvonantaja Pekka Forselius, Finnish Software Measurement Association FiSMA ry, puh. 050 516 0416
Toiminnanjohtaja Mika Johansson, Finnish Software Measurement Association FiSMA ry, puh. 040 820 7010

Sähköposti etunimi.sukunimi@fisma.fi

Sivun alkuun Sivua muokattu 29.7.2008